Ennallistamisasetus asettaa jäsenmaille selkeät tavoitteet metsä-, vesi- ja kosteikkoluonnon ennallistamiselle sekä pölyttäjien elinolosuhteiden parantamiselle vuoteen 2030 mennessä. Jäsenvaltioiden tulee rakentaa omat toimenpideohjelmansa EUn asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomen hallitus kuitenkin näkee, että asetus ei ota riittävästi huomioon ympäristömme erityispiirteitä ja tulee meille siksi kohtuuttoman kalliiksi. Asetus velvoittaa jäsenvaltioita ennallistamaan 90% huonokuntoisista luontotyypeistä vuoteen 2050 mennessä. Koska Suomi on metsäinen maa, jonka metsistä valtaosa kuitenkin koostuu luontoarvoiltaa köyhistä metsätalousalueista, tarkoittaa sama suhteellinen osuus Suomessa pinta-alaltaan erittäin huomattavaa ennallistettavaa aluetta. Toisaalta tuleva ennallistamisvaatimus heijastelee suoraan luontoalueidemme kuntoa. Suuret ennallistamisvelvollisuudet johtuvat ensisijaisesti kestämättömästä metsävarantomme hyödyntämisestä, eivät EU-lainsäädännöstä.
On myös muistettava, että luonnon monimuotoisuuden suojelun laiminlyöminen synnyttää valtavia vaihtoehtoiskustannuksia. Jo hyväksytyn EU:n LULUCF-asetusten (land use, land use change and forestry) mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava hiilinieluistaan. Jos tavoitteeseen ei päästä, jäsenvaltion on kompensoitava ylimääräiset päästönsä ostamalla päästöoikeuksia markkinoilta.
Luonnonvarakeskus arvioi, että vaje hiilinielussa kaudella 2021–2025 vaatisi sitä, että nieluyksiköitä hankittaisiin 60–80 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin verran. Niiden hintaa on hyvin vaikea ennustaa, koska muutkin EU:n jäsenvaltiot tulevat olemaan samassa tilanteessa, mikä nostaa kysyntää ja sen myötä hintoja. Mutta ympäristöministeriön laskelmissa hinnan vaihteluväliksi on otettu 10–50 eur/t CO2ekv, jolloin nieluyksiköiden hankkiminen maksaisi 0,5–4,0 miljardia euroa. Paitsi että hintaa on vaikea arvioida, ympäristöministeriön mukaan on erittäin epätodennäköistä, että tällaisia määriä nieluyksiköitä olisi saatavilla. Kysymys hiilinieluista on siis ratkaistava konkreettisilla toimenpiteillä metsissä ja luonnossa, ei vain rahaa siirtelemällä.
Pitkään Suomen strategia nojasi maankäyttösektoriimme, joka arvioitiin nettohiilinieluksi. Kun uusimmat tutkimukset osoittivat, että maankäyttömme on muuttunut metsien liiallisen agressiivisen hyödyntämisen vuoksi itse asiassa hiililähteeksi, on kiire löytää korvaavia hiilensidontakeinoja. Hallitusohjelman tärkeimmäksi keinoksi on nostettu ns. “tehtaiden piippujen tulppaaminen”, mikä käytännössä tarkoittaa teknologisten hiilidioksidikaappausratkaisujen kehittämistä. Hiljattain tekniiikan tohtori Kimmo Klemola arvioi tämän kalliiksi ja erittäin kustannustehottomaksi keinoksi verrattuna metsien käyttöön hiilinieluina (HS 20.03.2024). Metsäteollisuuden päästöjen talteenotto ja varastointi maksaa 120–240 euroa hiilidioksiditonnia kohden. Hallitus on varannut toimenpiteisiin 140 miljoonaa euroa, joilla voitaisiin ostaa 14 000 hehtaaria vanhaa metsää. Vastaava määrä metsää sitoisi hiiltä noin kuusi kertaa tehokkaammin kuin tekniset hiilensidontaratkaisut.
Tutkimusprofessori Raisa Mäkipää arvioi ylivoimaisesti halvimmaksi ja tehokkaimmaksi ratkaisuksi turvepeltojen ennallistamisen. Suomessa on noin 270 000 hehtaaria turvepeltoja eli entisiä kosteikkoja, jotka on kuivatettu peltoalaksi. Nämä alueet ovat sekä epäoptimaalisia tehokkaalle ruoantuotannolle että valtavia hiililähteitä. Sekä metsien suojeleminen ja muuttaminen hiilinieluiksi että turvepeltojen ennallistaminen olisivat täysin yhteensopivia EU:n esittämän ennallistamisasetuksen kanssa. Ne myös vähentäisivät dramaattisesti tarvetta ostaa tulevaisuudessa todennäköisesti kalliita päästöoikeuksia.
Ylen politiikkaradiossa keskustan europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen kritisoi asetusta kovasanaisesti, koska pelkäsi sen tulevan yksityisille maanomistajille kohtuuttoman kalliiksi. EUn asetuksen kustannuksia ei saa sälyttää vain yksityisille maanomistajille, vaan kansallisesti on huolehdittava sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja omaisuuden suojasta. Jos Suomen hallitus kohdentaisi piippujen tulppaamiseen varatut rahat turvepeltojen ja metsien omistajien tukemiseen, tämä todennäköisesti tuottaisi huomattavasti suuremmat nettopäästövähennykset ja säästäisi huomattavia summia tulevaisuuden päästökaupoissa.